etusivulle
etusivulle
Ympäristö- ja elinkaariasiat

Yhteiskuntavastuullisuus on Senaatti-kiinteistöjen liiketoiminnan perusta. Kestävän kehityksen tavoitteet ja ympäristömyönteiset toimintamallit ovat osa jokapäiväistä toimintaamme sekä rakennuttamisessa että kiinteistöjen ylläpidossa.

Ympäristöasioita hallitaan ISO 14001:2004 -standardin mukaisesti laaditun ja sertifioidun ympäristöjärjestelmän avulla. Ympäristöjärjestelmän keskeiset tavoitteet ovat nykyisen kiinteistökannan energiankulutuksen vähentäminen, uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeiden ympäristöominaisuuksien parantaminen ja jätehuoltojärjestelyjen kehittäminen.

Uudis- ja peruskorjaushankkeiden toteuttamisessa Senaatti-kiinteistöt käyttää kehittämäänsä ekologisen rakennuttamisen menetelmää.

Kiinteistöjen ylläpidon aikaisen ympäristökuormituksen vähentämiseksi Senaatti-kiinteistöt on tiivistänyt yhteistyötään palvelutuottajiensa kanssa ja ottanut käyttöön uusia ympäristömyönteisiä toimintamalleja. Asiakkaiden kulutustottumuksiin ja toimintatapoihin pyritään vaikuttamaan aktiivisen vuorovaikutuksen ja tiedottamisen avulla, sekä tukemalla asiakkaiden omaa ympäristötyötä.

Senaatti-kiinteistöt on raportoinut ympäristöasioistaan mm. vuosikertomuksissaan ja vuonna 2002 julkaistiin historiamme ensimmäinen yhteiskuntavastuuraportti. Vuodesta 2004 lähtien olemme julkaisseet yhdistetyn toimintakertomuksen ja yhteiskuntavastuuraportin. Raporit on laadittu GRI:n (Global Reporting Initiative) suositusten mukaisesti ja niissä käsitellään laajasti Senaatti-kiinteistöjen toiminnan ympäristö- sekä sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia. Raportit ovat luettavissa PDF-versioina ja niitä voi myös tilata Senaatti-kiinteistöjen tiedotuksesta Katri Tulanderilta.

Lisätietoja elinkaari- ja ympäristöasioista antavat:

Johtaja Juha Lemström
Ympäristöasiantuntija Juha Kortesalmi

Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@senaatti.fi.

 

 

- Hallintotapa
- Yhteiskuntavastuuraportit
- Yhteiskuntavastuupolitiikka
- Arvokiinteistöjen suojelustrategia
- Taloudellinen vastuu
- Ympäristöstrategia
- Ekologinen rakennuttaminen ja ympäristövastuu
- Ympäristö- ja elinkaariasiat
- Henkilöstöstrategia
- Kehitystoiminta
- Yhteiskuntavastuun organisaatio
Ympäristöasioita hallitaan ISO 14001 -standardin mukaisesti laaditun ja sertifioidun ympäristöjärjestelmän avulla.
Ajankohtaista -  Toiminta -  Organisaatio
Kiinteistöt -  Ura -  Kumppaneille
Yhteiskuntavastuu -  Yhteystiedot -  Anna palautetta
Kirjautuminen
etusivulle